Astikkalan juuret ovat mansikan viljelyssä
Tarina alkaa 1980-luvulla, kun Astikaisen suvun pelloilla Astikkalassa Sarvisalon saaressa keskellä Karjalan Pyhäjärveä ryhdyttiin viljelemään mansikoita sekä pian sen jälkeen myös vadelmia. Aluksi satoa myytiin vain tuoreena sesongin ajan. Marjojen jalostustoiminta aloitettiin 90-luvun alkupuolella. Tämä sai alkunsa, kun marjatilan tuotantoa haluttiin jalostaa ja myydä myös kesäsesongin ulkopuolella. Näin marjojen jalostus lähti käyntiin marjanviljelyn sivussa, kunnes vuonna 2005 jalostustoiminta siirrettiin kokonaan uuden yrityksen Astikkala Oy:n nimiin.
Marjojen viljely jatkui edelleen Astikkalan Marjatilalla. Vuonna 2012 tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä viljelyistä otti vastuun nuorempi sukupolvi. Yhteistyö viljelyn ja jalostuksen välillä on kuitenkin jatkunut tiiviinä, ja edelleen suuri osa Astikkalan pakastemansikoista ja -vadelmista tulee Astikkalan Marjatilalta. Myös suuri osa muista valikoimamme marjoista tulee Pohjois-Karjalan metsistä ja pelloilta.
Vuonna 2021 Astikkala Oy tehtiin osittainen sukupolvenvaihdos, ja toimintaan tuli jälleen mukaan nuorempaa sukupolvea.
Vuonna 2026 ympyrä sulkeutui. Astikkala Oy ja Astikkalan Marjatila Oy yhdistyivät, ja toiminta jatkuu nyt yhden yrityksen alla – Astikkala Oy:nä.
Meillä Astikkalassa on vankka vuosikymmenien kokemus sekä marjaviljelystä että marjojen jatkojalostuksesta. Tuotteidemme korkea laatu ja kotimaisuus ovat toimintamme kulmakivet. Uskomme suomalaisten alkutuotteiden laatuun ja siksi marjojemme kotimaisuusaste on aina 100 %.