Elintarvikealan yritys
Pohjois-Karjalasta


Astikkalan juuret ovat mansikan viljelyssä

Tarina alkaa 1980-luvulla, kun Astikaisen suvun pelloilla Astikkalassa Sarvisalon saaressa keskellä Karjalan Pyhäjärveä ryhdyttiin viljelemään mansikoita sekä pian sen jälkeen myös vadelmia. Aluksi satoa myytiin vain tuoreena sesongin ajan. Marjojen jalostustoiminta aloitettiin 90-luvun alkupuolella. Tämä sai alkunsa, kun marjatilan tuotantoa haluttiin jalostaa ja myydä myös kesäsesongin ulkopuolella. Näin marjojen jalostus lähti käyntiin marjanviljelyn sivussa, kunnes vuonna 2005 jalostustoiminta siirrettiin kokonaan uuden yrityksen Astikkala  Oy:n nimiin.

Marjatilalla viljely jatkuu edelleen, mutta sukupolvenvaihdoksen myötä vuonna 2012 viljelyksistä ottivat vastuun nuorempi sukupolvi. Edelleen suurin osa Astikkalan pakastemansikoista ja -vadelmista on peräisin Astikkalan marjatilan pelloilta. Ostamme lisäksi marjoja muun muassa Marja Carelialta, joka on omistuspohjaltaan pääasiallisesti pohjoiskarjalaisten marjanviljelijöiden sekä luonnontuotteita jatkojalostavien yrittäjien omistama osakeyhtiö Joensuun Heinävaarassa.

Meillä Astikkalassa on vankka vuosikymmenien kokemus sekä marjaviljelystä että marjojen jatkojalostuksesta. Tuotteidemme korkea laatu ja kotimaisuus ovat toimintamme kulmakivet. Uskomme suomalaisten alkutuotteiden laatuun ja siksi marjojemme kotimaisuusaste on aina 100 %.

Edelleen suurin osa Astikkalan pakastemansikoista ja -vadelmista tulee Astikkalan marjatilan pelloilta.

Astikkala Oy
Astikkalantie 8
59800 Kesälahti

myynti@astikkala.fi
Y-tunnus 19678890